lauantai 6. elokuuta 2016

Kittilän ryhmänäyttely 6.8.2016 ja heelerjatkot

Kittilän ryhmänäyttely 6.8.2016
Tuomari Markku Kipinä

Kotisaaren Syypää Hymyyn, EH:

Hyvä koko ja mittasuhteet. Etuasentoiset lavat. Hyvät pään linjat ja hyvä purenta. Hyvät korvat. Pyöreähköt silmät. Avoimemmin kulmautunut takaa ja taka-askel jää rungon alle. Hyvä häntä. Vaaleat värimerkit. Saisi liikkua tasapainoisemmin. Hyvä luonne.

Biekan rotu kiinnosti monia ja se sai rapsutuksia näyttelyvierailta. Eräs tyttö kehui sitä kiltiksi ja tomeraksi ja Biekka antoi kehuista palkaksi monta pusua. Eräs liikenteenohjaaja äimisteli, kun ei ollut ikinä kuullutkaan moisesta rodusta, vaikka oli ollut näyttelyissä töissä monta kertaa. Rotu pitikin toistaa hänelle usemman kerran. 

Näyttelyn jälkeen kasvattaja Kirsi koirineen tuli pariksi yöksi meidän naapuriin, pellon toiseen laitaan mummolaan, kun isäntäväki itse oli reissussa. Lauantai-ilta otettiin vielä rennosti, mutta sunnuntaina käynnistyi kunnon heelerjatkot, kun Saila liittyi heelereidensä kanssa seuraan. Teimme porukalla metsälenkin ja käytimme koirat Kitisen rannalla uimassa. Biekkaa kiinnosti kovin pikku Piko-poika, ja vähän väliä huomasimme äijäkaksikon puuhailemassa omiaan. Kotarannassa Biekka kastautui kyllä, mutta joukon todellinen uimamaisteri oli Hilma-heeleri. Illalla sain sovitettua Kirsin tuomista Aatu-valjaista Biekalle sopivimmat ja laitoin Kirsin matkaan tilauksen menemään. Biekka saa samanlaiset Aatu-valjaat kuin Tara-mammalla. Illalla saimme Biekan kanssa Kirsiltä vielä pienen oppitunnin nose workista kunnes sauna kutsui ja Biekka seurasi sinne kasvattajaansa.  

Kuva jatkoista tulee myöhemmin..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.