Aurinko

Kävimme lauantaikävelyllä Kitisen rannassa (ja testaamassa uutta talutinta). Siellä se vihdoin meitä tervehti, aurinko. Ei sillä, että pimeys meitä haittaisi; kaamoshan on ihanaa aikaa, kun huomio kiinnittyy entistä herkemmin valoilmiöihin taivaalla, revontuliin, kuutamoon ja tähtitaivaaseen. Otsalamppu on myös vakiovaruste ulkoillessa. Mutta tuo aurinko. Se kyllä muistuttaa tulevasta Lapin kesästä ja sen valoisista kesäöistä, Lapin taiasta. Kyllä me Biekan kanssa ollaan aika onnekkaita, kun saadaan täällä Lapin taikamailla tassutella.

Terveen paperit

Tällä viikolla Biekalla on ollut rankkaa. Se on käynyt eläinlääkärillä KAKSI kertaa. Ei mitään vakavaa, päinvastoin. Maanantaina päivitetiin rokotukset täällä Sodankylässä ja tänään kävimme peilauttamassa silmät Rovaniemen Evidensian kimppatarkastuksilla. Samaan syssyyn tarkistutettiin polvet. Mukava päättää viikko hyviin uutisiin. 

Silmät: terveet

Polvet: 0/0

Biekka rakasti taas kamalasti toisia koiria ja niiden hajuja; huulet oikein väpättivät innostuksesta, mutta kun kutsu kävi huoneeseen, piti pienen miehen jännittää. Pöydällä seisominen ei ollut edelleenkään mikään kovin mukava juttu, mutta onneksi mamma ja eläinlääkäri muistivat jutella ja kehua. Silmätarkastuksen lopussa häntä hakkasi jo kovaa vauhtia käsivarttani vasten. Kyytiä odotellessa kävimme hakemassa reippaalle pikku Beelle naapurikaupasta uuden heijastintaluttimen. 

Eläinlääkärinä toimi Leena Ruotsalainen-Ryökkynen.

Pakkanen

Minun oma ihminen ei tänään joutanut kirjoittelemaan, koska meidän koti on muuttunut sairastuvaksi. En oikein tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta kukaan ei juuri tee mitään, makoilevat vain ja voivottelevat. Sain siis luvan sanoa sanasen tästä päivästä. Tänään on pakkanen, -35,5 jos oikein kuulin. Se on ilmeisesti paljon, koska pakkanen on paukkunut nurkissa ja lähellä omaa petipaikkaani. Hirret poksahtelevat kovaa; siinä saattaisi säikympi koira säpsähdellä ihan tosissaan, mutta minä en. Ulos ei tee yhtään mieli ja aamun pissareissukin oli tosi nopea. Sitten mamma keksi hemmotella minua. Pääsin syliin paijattavaksi. Mamma piti minua tosi tiukasti lähellään, rapsutteli ja kehui minua, ja kun sitten täytyi lopettaa, oli kynsistäni tullut lyhyemmät. Meidän perheen rohkein on kyllä ihmisvauva, joka nukkuu päiväunet ulkona vaunuissa. 

- Biekka

Hyvää uutta vuotta!

Uuden vuoden aatto sujui rauhallisesti kotona herkkuruuista nautiskellen, löhöillen ja tietysti Biekka kävi myös saunassa. Illalla raketteja paukahteli aina silloin tällöin, mutta Biekka ei niistä stressaantunut. Tämä aatto oli ensimmäinen, kun ei tarvinnut kantaa huolta koirasta ilotusten aikaan. Biekka, oot niin rautaa! Uusi vuosi oli myös haikein ikinä..niin ikävä Moskua.

Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi lähdimme Biekan kanssa kävelylenkille metsään testaamaan mieheni joululoman tee-se-itse -projektin tuloksia. Itse nikkaroidulla lanalla on vedetty rypyläiset kelkanjäljet sileiksi ja leveiksi ja tehty papan metsään umpiseen muutama lisäpolku. Kävelyn lisäksi päästään takapihalta metsään entistä helpommin suksilla, pulkalla, kicksparkilla, läskipyörällä ja nyt jopa lastenvaunuilla. Biekka juoksi suurimman osan matkasta vapaana. Poroaitojen lähellä otin Biekan vetovyöhön. Lyhin reitti on noin 3,5 km, jonka kiertämiseen hurahti tänään reilu tunti. Ainoa juttu, josta en niin tykännyt, oli Biekan kiinnostus poronpapanoihin. 

Uutta lenkkeilybaanaa auki

Tsi-lana

Poroaidalla Biekka katselee,

kun porot ruokailevat

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017!